Hyrsylän koulun opettajien katse on jo suunnattu kohti uutta opetussuunnitelmaa, joka otetaan käyttöön syksyllä 2016. Vaikka sinne tuntuu olevan kovin pitkä aika, on Lohjan kaupungissa otettu jo aimo harppaukset kohti tulevaisuutta. Me opettajat olemme puntaroineet koulumme arvopohjaa ja tulevaisuuden koulua. Tämähän tuntuu olevan kuin morsiamen pukemista: jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain lainattua.

 

ovi-normal.jpg

 

Koulullamme oli pajapäivä, jonka yhteydessä luokat sekoittuivat. Sen lisäksi, että luokissa oli pajailujen myötä aika onnellinen sekamelska, oli myös oppilaspakka sekoitettu ryhmiin siten, että ryhmissä oli edustajia jokaiselta luokka-asteelta. Tämä ikäluokkien sekoittaminen on aina mielestäni erittäin antoisaa. Isommat auttavat pienempiä kirjoittamisessa ja lukemisessa, pienet taas puolestaan ovat usein vikkeliä ja ketteriä tekemään erilaisia motorista temppuilua vaativia tehtäviä. Jokainen paja rohkaisi oppilaita yhteistoimintaan, mistään tehtävästä ei selvinnyt yksin vain ryhmänä. Yhtenä pajana oli pohtia asioita, joita oppilaat toivoisivat tulevaisuuden koululta. Perinteisten "aina jälkiruokana jätskiä" ja "ei koskaan läksyjä" ehdotusten lisäksi oppilaiden silmissä tulevaisuuden koulu näyttäytyy yhteisöllisenä ja taideaineita painottavana. Sepä se, sattuipa somasti, koska myös tulevan opetussuunnitelman perusteissa tulevaisuus näyttäytyy taideaineita painottavana. Kautta linjan opetussuunnitelmassa tulee näkymään ihmisyyteen kasvu ja yhteisöllisyys. Mahtavaa, että myös lapset näkevät tulevaisuuden koulun menevän kohti näitä tavoitteita. 

 

Vaikka oppilaat eivät vielä tulleet tietämään, että saivat jo nyt sanansa kuuluville tulevaa opsia ajatellen, on tässä meille ammattikasvattajille ajatuksen aihetta. Ehkä ensi lukuvuoden lukujärjestyksessä näkyy erilaisia ryhmiä esim. musiikissa, yli ikäryhmärajojen, sikin sokin sekoittaen, yhteistyötä painottaen. Fiksuja ovat, nuo tulevaisuuden aikuiset. :)